keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Viikko menee vauhdilla.



Minulla on ikävä öljyvärejä. Olen useampana vuonna ollut vesivärikurssilla kansalaisopistolla saman opettajan opastamana, piirtämässä ja maalaamassa elävää mallia ja asetelmaa. Öljyvärejä olen opiskellut ihan itsenäisesti, lukuunottamatta yhtä viikonlopun kurssia ja "rättikoulun" oppeja. Tänä vuonna en ilmottautunut opiskeluiden takia. Punainen Unikko taulu on rakas ja ensimmäinen suuri öljyvärityö.
Hei! Töissä tänään kollegan kanssa vaihdettiin työpaikkoja ja pääsin hoitamaan sähköpostia ja tapaamaan siivouspuolen työkavereita. Maanantaina oli tylsää, mutta tiistaina oli ihania asiakaskontakteja. Eräs vanha rouva, joka oli jäänyt leskeksi 70-luvulla ja hoitanut miehensä yritystä, kertoi uskomattomia tarinoita ja antoi kannustusta valitsemallani tiellä. Kuinka jotkut henkilöt tuntuvat tutuilta ja heidän kanssaan on todella helppo jutella. Vanha rouva reissasi yksin ympäri maailmaa ja muutenkin oli uskomaton "tervaskanto". Hänen ikäiset ystävät, vaan valittavat, kuinka selkä on kipeä ja lääkkeet eivät toimi.
Pelaan pari Spideria ja menen nukkumaan
Rauhallisia unia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti